Vuosi: 2026
Itkuvirret elävänä perintönä: taiteilijahaastattelu Sonja Jokiniemen kanssa
Taiteilija Sonja Jokiniemi tutkii uudessa esitystrilogiassaan katoavia kansanperinteitä ja karjalaisia sukujuuriaan. Trilogian toinen osa, Arvo, tuo karjalaisen itkuvirsiperinteen näyttämölle ja saa ensi-iltansa Helsingin Stoassa osana Baltic Circle -festivaalia. Haastattelussa Jokiniemi kertoo uuden näyttämöteoksensa lähtökohdista, isänsä menetyksestä, sekä siitä, miksi häviävien perinteiden vaaliminen on hänelle taiteilijana tärkeää.
Reunavaikutus
FESTIVAALIN ESIPUHE ⋆˙⟡.⋆✧˖°.
Baltic Circle tutkii ensimmäisellä täysin yhteisesti ohjelmoidulla festivaalillaan muuntuneita tajunnan ja tunteen tiloja
Baltic Circle -festivaali palaa pääkaupunkiseudulle 23 kertaa 19.–29. marraskuuta. Ensimmäistä kertaa festivaalihistoriassa jokaikinen ohjelmistoon kuuluva produktio on ohjelmoitu yhdessä kumppaneiden kanssa.
Kotimaisia ja ulkomaisia ensi-iltoja sisältävässä festivaaliohjelmistossa nähdään teatteriteoksia, ohjattuja hypnoottisia kokemuksia, seminaareja, yökyliä sekä kahvila, joka toimii samanaikaisesti näyttely- ja työpajatilana. Ohjelmisto kääntyy kohti alitajuntaa, pyhän ja arjen rituaaleja sekä vaistoja, jotka nousevat pintaan, kun kohtaamme surun tai himon yhdessä toisten kanssa.
Baltic Circlen uusi ilme syntyi Aalto-yliopiston kokeellisella pilottikurssilla
Baltic Circlen visuaalinen ilme on tähän päivään asti uudistunut kokonaan joka vuosi. Tarkkasilmäiset yleisön jäsenet ovat saattaneet odottaa uusia logoja, värimaailmoja ja tarrasarjoja lähes yhtä innolla kuin itse festivaaliesityksiä. Graafinen suunnittelu ollaankin historiallisesti nähty osana festivaalin tekemää kuratointia, eikä niinkään kiinteänä brändityönä.
Laajennettu dramaturgia ja taide yhteishyödykkeenä – keskustelu Katalin Trencsényin kanssa
Dramaturgi, teatterintekijä ja tutkija Katalin Trencsényi pohtii uudessa haastattelussa sitä, miten dramaturgian työkaluja voi hyödyntää teatterinäyttämön ulkopuolella osana laajempaa yhteiskunnallista muutosta.
Avoin haku SLURPS-SEMINAARIN ohjelmaan
SLURPS-SEMINAARI on kaksipäiväinen luova tapahtuma, joka järjestetään Helsingissä marraskuussa. Baltic Circlen kanssa yhteistyössä tuotettu seminaari järjestetään 21.-22.11.2026 Demos Helsingin tiloissa. Ohjelmaehdotuksia otetaan nyt vastaan avoimen haun kautta.
Esittelyssä Yilin Ma, Baltic Circlen taiteellisen johtajan sijainen
Baltic Circle toivottaa Yilin Man lämpimästi tervetulleeksi festivaalitiimiin. Ma on nimitetty teatterifestivaalin taiteellisen johtajan sijaiseksi.
Suo päähenkilönä: Katalin Trencsényi pohtii Baltic Circlen dramaturgisia käytäntöjä uudessa esseessä
Voiko teatterifestivaali toimia muutoksen välittäjänä? Miten kuratoinnin viitekehyksiä voidaan laajentaa kattamaan myös muita kuin ihmisyhteisöjä? Voiko taide edistää sekä mielen- että luonnonmaisemien ennallistamista?







