“Ainoa toive on, että tuli ei sammuisi”

Illustration: Katri Astala & Pauliina Nykänen

Millaista maiden saati mannerten välinen kierto on pandemian jälkeen? Kuka siinä on mukana, kuka jää ulkopuolelle? Voiko tahtia hidastaa, suuntaa muuttaa peruuttamatta? Baltic Circlen taiteellinen johtaja Hanna Parry pohtii kansainvälisyyttä pandemian kynnyksellä. Juttu on alun perin julkaistu Goethe-Instituutin sivuilla.

Kun pandemia osui Suomeen, olin kansainvälisellä teatterifestivaalilla MITsp – Mostra Internacional de Teatro de São Paulo Brasiliassa yhdessä kolmenkymmenen festivaalijohtajan, kuraattorin ja tuottajan kanssa. Kolme minibussillista työkseen matkustavia, 30–60-vuotiaita valkoisia eurooppalaisia 13 eri maasta. ”Me olemme Covid-19”, parahti portugalilainen kollega epäuskoisena.

Huhuttiin, että rajat sulkeutuisivat pian. Samaan aikaan, kun jonotimme lentoyhtiöidemme asiakaspalveluun, lähes paristasadasta hakijasta kourallinen brasilialaisia taiteilijoita sai mahdollisuuden esittää meille, oville Euroopan näyttämöille, teoksensa. Kunnes valtion teatterit Brasiliassa suljettiin.

Kolme kuukautta myöhemmin sain São Paulosta viestin, joka muistutti viimeisestä esityksestä, jonka maaliskuussa näin ja suunnittelin tuovani Suomeen. Tässä välissä pandemia on ehtinyt koetella Brasiliaa rajusti, Suomi sen sijaan häikäisee Covid-19-maajoukkuekilpailussa, jollaisena media viiruksesta uutisoi. Välimatka on kasvanut entisestään.

Millaista maiden saati mannerten välinen kierto on pandemian jälkeen? Kuka siinä on mukana, kuka jää ulkopuolelle? Voiko tahtia hidastaa, suuntaa muuttaa peruuttamatta?

Esitystaide ei sovi ruutuun, joka leikkaa ilmeitä, eleitä, sävyjä, liikkeeitä ja huomiota. Se tapahtuu ihmisten välillä hetkissä, jotka eivät koskaan toistu samanlaisina. Internet on täyttynyt yrityksistä ylläpitää toimintaa ja vauhtia, mutta elokuvan rinnalla teatteri näyttää kömpelöltä tallenteelta ja online-festivaalin etäisyys kotisohvalle näännyttää. On ikävä yhteisiä kokemuksia, ihmisten välistä vaihtoa, kosketusta, festivaalien energioita, jakamisen luomaa potentiaalia oivaltaa, tuntea ja järjestäytyä vähän uudeksi.

Keho kantaa ristiriitoja, suruja ja helpotuksia pysähdyksestä, keskeytyneistä töistä, perutuista ensi-illoista, rajoituksista, lomautuksista ja epätiedosta. Se näkyy esittävän taiteen kentällä ja todennäköisesti esityksissä, joita nyt tehdään pandemian alas painamilla henkisillä ja taloudellisilla resursseilla.

Pysähdys, johon pandemia meidät pakotti, luo kuitenkin myös toivoa. On vihdoin aikaa ajatella ja kuunnella. Seurata orastavaa, suostua epävarmoihin ja hapuileviinkin yrityksiin etsiä uusia muotoja, kestävämpiä reittejä ja yhdenvertaisempia jakamisen tapoja.

Baltic Circle täyttää tänä vuonna 20 vuotta, ja samaan aikaan päättyy kansainvälisten teatterifestivaalien aikakausi sellaisena minkälaiseksi sen tunnemme. Tänä vuonna ei tunnu oikealta puhaltaa juhlakynttilöitä, sillä ainoa toive on, että tuli ei sammuisi.

Hanna Parry

Illustration: Katri Astala & Pauliina Nykänen