Camille Auer

Queer-lintukävely

Ihmisiä lintutornissa. Edessä näkyy osittain luminen, osittain sula kosteikko- tai peltomaisema. Ilta-auringon säteet heijastuvat siitä joko veden tai jään kautta. Etualalla olevat ihmiset jäävät hieman varjoon. Monet heistä katsovat oikealle. Osa heistä kiikaroi.

Kuva: Camille Auer

Ihmisillä on taipumus tulkita luonnon ilmiöitä omien arvojensa kautta ja käyttää tätä arvolatautunutta versiota luonnosta omien arvojensa perusteluna. Esimerkiksi kyyhkyä on pidetty uskollisuuden ja romanttisen rakkauden symbolina sen pitkän parisiteen takia, minkä perusteella avioliittoa ja ydinperhettä on pidetty luonnollisina. Miksi vaikkapa lutkamaista rautiaista ei pidetä polyamorian symbolina tai kalalokkia lesbouden?

Queer-lintukävelyllä katsotaan ja kuunnellaan lähiluonnossa esiintyviä lintuja ja perehdytään siihen, miten läpikotaisesti yleiset käsitykset ”luonnollisesta” ja katsomisen tavat ovat rakentuneet cis- ja heteronormien ympärille. Oppaana toimii Camille Auer.

Retken kieli on suomi 13, 20. ja 21. syyskuuta ja englanti 14 syyskuuta.

Camille Auer on monialainen taiteilija ja kirjoittaja. Tällä hetkellä hän tutkii lintujen tarkkailun fenomenologiaa sekä cis- ja heteronormien vaikutusta lintuja koskevan tiedon tuottamisessa. Hän näkee esimerkiksi liikkuvan kuvan, äänen ja esityksen keinoilla tapahtuvan toiminnan teoreettisen ajattelun muotoina siinä missä tekstinkin. Auerin tuotantoa yhdistää toiseuden ja toiseuttamisen tutkiminen suhteessa itseen posthumanistisesta trans- ja queer-näkökulmasta. Auerin työskentelyä tukee Suomen kulttuurirahasto.

Ensimmäiset lintukävelyt järjestettiin jo toukokuussa 2023.

Retki on osa Camille Auerin esityksen Ruff Knowledge taustatyötä. Ruff Knowledge esitetään 22., 24. ja 25. marraskuuta Kanneltalossa osana Baltic Circlen ohjelmistoa. Esityksen mahdollistaa Suomen kulttuurirahaston ja Taiteen edistämiskeskuksen rahoitus.


Hinta: 14 €
Kesto: n. 2,5 h
Kieli: 13, 20. ja 21.9. suomeksi; 14.9. englanniksi

Osallistujalle:

Kurssi järjestetään yhteistyössä Kanneltalon kanssa. Liput ja tarkemmat tiedot tapaamispaikasta ja saapumisesta löytyvät Kanneltalon sivuilta.

13.9. Töölönlahti
14.9. Vanhankaupunginlahti (englanniksi)
20.9. Vanhankaupunginlahti
21.9. Mätäjoki

Kurssille ilmoittautuneet pääsevät kurssimaksun hinnalla katsomaan Camille Auerin Ruff Knowledge -esitystä Baltic Circle -teatterifestivaalille. Lipun voi varata olemalla yhteydessä Kanneltalon Karoliina Heikkiseen ().