Baltic Circle ry on progressiivinen toimija esitystaiteen vapaalla kentällä. Yhdistys järjestää Baltic Circle -festivaalia vuosittain marraskuussa Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla. Festivaalin lisäksi Baltic Circle ennallistaa vesistöjä, osallistuu kulttuuripolitiikkaan ja luo kestävämpiä rakenteita taidealalle. Työympäristö on kansainvälinen ja kunnianhimoinen, työyhteisö kannustava ja ammattitaitoinen.
Baltic Circle ry:tä johtaa toiminnanjohtaja ja taiteellinen johtaja. Toiminnanjohtaja vastaa Baltic Circle ry:n hallinnosta, rahoituksesta ja henkilöstöjohtamisesta. Työtehtäviin kuuluu paikallisten ja kansainvälisten hankkeiden ja verkostojen kehittäminen, edustustehtävät sekä tuotanto- ja ohjelmistorakenteen suunnittelu sekä tuotantojen johtaminen yhdessä taiteellisen johtajan kanssa; painotukset ja yksityiskohtainen työnjako sovitaan erikseen.
Hakijalta edellytetään yhdistystoiminnan ja taiteen rahoitusrakenteiden tuntemista, kiinnostusta yhdistyksen toiminnan kehittämiseen sekä kokemusta henkilöstö- ja projektijohtamisesta sekä budjetoinnista. Eduksi katsotaan monialaiset verkostot ja toimiminen kansainvälisissä projekteissa sekä kokemus tapahtumatuotannosta. Yhdistyksen työkieli on englanti. Suomen kielen osaamisesta on hyötyä, mutta se ei ole välttämätöntä.
Hakijalla on oltava korkeakoulututkinto tai vastaava työelämässä hankittu kokemus. Työpaikka sijaitsee Töölönkadulla Helsingissä. Työhön kuuluu matkustamista Suomessa ja ulkomailla ja siihen kuuluu ilta- ja viikonlopputyötä.
Toiminnanjohtajan työsuhde on lähtökohtaisesti vakituinen ja täysipäiväinen, mutta tarvittaessa neuvoteltavissa toisinkin. Koeaika on kuusi kuukautta. Palkka määräytyy kokemuksen mukaan 3600-3800 euroa kuukaudessa. Työ alkaa sopimuksen mukaan, kuitenkin viimeistään 1.4.2024.
Hakeminen
Lähetä max 1 liuskan tai 5 minuutin pituinen, vapaamuotoinen työhakemus ja cv, joka sisältää suosittelijoiden yhteystiedot osoitteeseen 15.2. klo 23.59 mennessä otsikolla “Hakemus: Toiminnanjohtaja”. Haastattelut pyritään järjestämään torstaina ja perjantaina 22.-23.2.
Tutustu festivaaliin osoitteessa balticcircle.fi
Lisätietoja antavat
Asta Teräväinen, toiminnanjohtaja: , puh. 040 766 6480. Soittoajat: ti 23.1. 16-18 ja to 1.2. klo 8-9 ja ke 14.2. klo 16-18.
Hanna Parry, taiteellinen johtaja: parry@balticcircle.fi, puh. 040 717 5958. Soittoajat: ti 23.1. 16-18, ke 24.1. klo 15-17, pe 9.2. klo 12-14.