Mitä tapahtuisi, jos kaupungin tilat suunniteltaisiin oleskelua varten? Mitä on oleskelu, entä sen tarkoitus? Muun muassa näihin kysymyksiin vastauksia ehdottaa UNDERTONE – A Proposal For Legal Loitering. Baltic Circlen perinteisen päätösklubin tänä vuonna henkiin herättävä ryhmä kutsuu oleskelemaan kanssaan marraskuun viimeisenä lauantaiyönä Suvilahden Tiivistämöllä.
UNDERTONE on kommentti valvontakulttuurin politiikkaan – sen sijaan, että katsoisi saapujaa hänen epäilyttävyyttään mitaten, se pyytää kunkin luokseen sellaisena kuin on. Vai sellaisena kuin haluaisi olla? Tapasin Undertonen Haliz Yosefin ja Geoffrey Eristan, ja keskustelimme tilan haltuunotosta, samastumisesta, roolien riisumisesta ja hauskanpidosta.
Teoksen syntyprosessi paljastuu värähteleväksi vyyhdeksi. ”Kun lähdin luomaan tätä konseptia, otin yhteyttä kurssikaveriini Eric Barcoon Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteen koulutusohjelmasta”, kertoo työryhmän koolle kutsunut Geoffrey. “Ericillä saattaa olla eri vastaus, mutta henkilökohtaisesti halusin tuoda rakastamani asiat yhteen. Ne ovat nykytaide, yöelämä ja sykkivän kaupungin alakulttuurit.” Työpariksi mukaan tullut Eric on samoilla linjoilla, ja mainitsee esityksen synnyttäjäksi parivaljakon yhteisen toiveen elektronista musiikkia ja esitystaidetta yhdistävästä teoksesta.
Haliz puolestaan sanoo saaneensa Geoffreylta puhelun muuttopäivänään heinäkuussa ja viehättyneensä tilan haltuunoton ajatuksesta. Hänelle teoksen maailmaan syventyminen tarkoitti sukeltamista klubikulttuurin historiaan ja Chicagon omaehtoisiin varastohallibailuihin, warehouseihin house-musiikin alkulähteille. Geoffrey nyökkäilee, ja lisää listaan Detroitin ja Lontoon. Teos rihmoo maantieteellisesti moniin suuntiin: eloisiin suurkaupunkeihin, joille työryhmän sydämet sykkivät. Ericin maantieteellinen kiinnepiste on Berliini.
“Me haluttais säilyttää tilan haltuunoton henki”, Haliz jatkaa. “Aika monissa paikoissa luodaan tällaisia tiloja, mutta ne on usein jo otettu haltuun ja ihmiset menevät sinne vaan koristeiksi.” Hän pohtii itselleen tuttuja Kuvataideakatemian uusia tiloja. “Mitä opiskelijat tekee, jos ne ottaa jonkun tilan haltuun? Ne tekee esimerkiksi keittiön yhteen nurkkaan, mutta tuo kaikki on jo tehty meidän puolesta. Siinä ei jää mitään tilaa abstraktille ajattelulle tai yhteisön luomiselle, vaan meille on jo kapitalismin kautta luotu valmiit puitteet.”
Molemmat näkevät marraskuisen Tiivistämön hyvänä mahdollisuutena harjoittaa tilan haltuunottoa. “Vaikka me ollaan saatu valmiit puitteet”, huomauttaa Haliz. “Vaikka se on kaupungin tila”, Geoffrey lisää. “Vaikka se on kaupungin tila!” Haliz innostuu. “Just toi tekee siitä myös mielenkiintoisemman. Että me voidaan myös näyttää Helsingin kaupungille, että mitä kaikkea me voidaan tehdä, kun meille annetaan luottamus.”
Geoffreylle luottamuksen arvoisesti toimiminen on tarkoittanut työryhmän kokoamista yhteiskunnan marginaaliin ajamista henkilöistä, muun muassa heistä, jotka eivät mahdu heteronormatiivisuuden tiukkoihin muotteihin. UNDERTONE – A Proposal for Legal Loitering on ensimmäinen teos osana Baltic Circlen nelivuotista Tulevan näyttämö -hanketta, jota Koneen säätiö rahoittaa. Nämä puitteet antoivat Geoffreylle, jota Baltic Circlen taiteellinen johtaja Hanna Parry pyysi teosta toteuttamaan, vapauden koota haluamansa työryhmä. “En halunnut pitää edellytyksenä sitä, että on taiteellisesti korkeakoulutettu, vaan että on kiinnostava tekijä, jonka kanssa haluaisin tehdä töitä, ja joka on jollain tavalla marginalisoitu.”
Undertonen yksi kiinnepiste on tämänhetkinen yhteiskunnallinen pohjaväreily. “Mä koen, että Suomessa eletään nyt sellaista murrosaikaa, että pinnan alla väreilee, koko ajan syntyy tuotantoyhtiöitä ja tiiviitä yhteisöjä, kuten Ruskeat Tytöt, Urbanapa, Stop Hatred Now, muutamia esimerkkejä mainitakseni. Kunnianhimoisia yhteisöjä, jotka tekee omaehtoisesti juttuja.” Haliz jatkaa Geoffreyn ajatusta: “Alakulttuureita on viime aikoina rohkaistu tuomaan enemmän ääntä. Mäkin oon vasta viime vuosina rohkaistunut ottamaan tilaa haltuun taiteen kentällä. Pitkään mä ajattelin että mä en kuulu, ettei mulle oo tilaa täällä. Etten mä kuulu tänne, vaikka mä kuulunkin. Siinä oli pitkään joku kynnys, jota mä en saanut ylitettyä.”
Miten teoksen otsikkoonkin päätynyt loitering, oleskelu, suhteutuu tähän pinnanalaiseen kuplintaan, joka vaikuttaa olevan täynnä meininkiä pikemmin kuin oleskelua?
Halizin mielestä oleskelija tekee tilasta oleskelun tilan. Myös Geoffrey lähestyy oleskelun olemusta henkilöiden kautta. “Oleskelu on sitä, mitä ihmiset tekee puistoissa kesällä. Tai nuorisotaloissa ja ostoskeskuksissa, silloin kuin ne ei oo missään liikkeessä. Mä koen, että ne henkilöt, joita mä nään kun meen ratikalla Kurvin ohi ja ne henkilöt, joita mä näen Piritorilla ja jotka norkoilee, ne just harjoittavat sitä oleskelua ja norkoilua, mitä vartijat ja poliisi ei välttämättä katso hyvällä.”
Loitering on englanninkielinen lakitermi. Se on oikeuttanut poliisien ja muun virkavallan ratsaamaan julkisissa tiloissa oleskelevia, yleensä nuoria ja ulkonäöltään valtaväestöstä eroavia henkilöitä, Geoffrey kertoo. “Suomessa ei olla vielä menty niin pitkälle, mutta on multa esimerkiksi tultu kysymään, että onko mulla esittää henkilöllisyystodistusta.”
Etnistä profilointia Suomessa kartoittanut Pysäytetyt-tutkimusprojekti osoitti, että esimerkiksi somalialaistaustaisten todennäköisyys joutua kauppojen työntekijöiden tai vartijoiden hätyyttämäksi on yhdeksänkertainen verrattuna valkoisiin suomenkielisiin nuoriin. Äidinkieleltään esimerkiksi arabian- ja kurdinkielisten riski on kuusinkertainen. Toisten oleskelu nähdään herkemmin häiriönä kuin toisten: käsky lähteä kohdistuu korostetusti rodullistettuihin ja alkuperäiskansoihin.
Halizin mielestä suomalaisessa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä norkoilu rinnastuu häiriön lisäksi tunkeutumiseen. Haliz kiinnittää huomiota meitä päivittäin ympäröiviin äänimaailmoihin. “Esimerkiksi steissillä kiinnittää heti huomiota kun joku ihminen tekee tietynlaista melua. Se ääni ikään kuin tunkeutuu. Tämä esittää mun mielestä kysymyksen: kellä ihmisellä on oikeus oleskella tai olla olemassa? Siinä näkyy yhteiskunnan hierarkia. On kiehtovaa, miten oleskelua rinnastetaan tunkeutumiseen, ja miten siinä näkyy ihmisoikeudet.”
Ylioppilasteatteri on paikka, jonne Geoffrey kertoo itse usein menevänsä oleilemaan tai tekemään töitä – etenkin kylmällä ja märällä. Haliz ottaa tilan haltuun kavereiden sohvanurkissa. “Usein etsin paikkoja, joissa on erikoinen akustiikka, mua kiinnostaa miltä äänet kuulostaa eri paikoissa.” Kuvataiteen lisäksi hän työskentelee myös äänitaiteen kentällä. Yksi akustisesti kiinnostava paikka on Linnanmäen edustalla Sturenkadun puoleisella kalliolla seisova kiviteos. “Välillä kun tuuli läpsäisee siihen niin se päästää sellaisia uuUuu-ääniä. Jään välillä seisoon siihen ja kuuntelen. Mua kiinnostaa kaikki nää kaupungin tilojen luomat äänitilat ja se, miten ääni ottaa niin paljon tilaa haltuun. Me ihmiset luodaan niin paljon ääntä. Sitten yritän seurata niihin paikkoihin, joissa ei olekaan ääntä, niin kuin seikkailumielessä. Vähän niin kuin koira, joka nuuskii uusia hajuja, mä nuuskin uusia ääniä.”
Oleskelun ja erilaisten oleskelijoiden kohtaaminen samastumisen kautta epäilyksen sijaan kiteyttää Undertonen filosofian. Geoffrey mainitsee kokevansa enemmän yhteyttä ja samastumispintaa Piritorilla aikaansa viettäviin henkilöihin kuin punavihreään elitistiin. “Siellä, missä kasvoin, vietin enemmän aikaa niiden kanssa, jotka on samanlaisia kuin ne, jotka on Sörkassa, kuin niiden, jotka on esimerkiksi Eirassa. Ja silloin kun hengaan Kaisaniemessä olevien tyyppien kanssa mun ei tarvi viestiä sitä, että mä oon kaikkea muuta kun mitä mun näköisiin henkilöihin historian raameissa linkitetään.”
Haliz huomauttaa samastumisen ja toisen kohtaamisen omana itsenään mahdollistuvan niissä tiloissa, joihin kokoontuu ihmisiä eri yhteiskuntaluokista. Saman mahdollistaa UNDERTONE, jonne pääsy on vapaa. Vaatimuksena on vain toisen kunnioittaminen.
Ajan ottaminen olemiselle mahdollistaa muiden tilassa oleilevien huomioimisen. “Internetin dominoimassa maailmassa on jatkuvasti pinnallisia ärsykkeitä, jotka estää läsnäolemista monellakin tapaa. Pitää jatkuvasti olla esillä, tuottaa, kuluttaa, tai jollain tavalla todistaa että on olemassa. Asioita ei tapahdu, jos niitä ei dokumentoi jollain tavalla, tai postaa johonkin yhteisöön, joka sijaitsee jossain muualla kuin fyysisessä maailmassa”, Geoffrey kuvailee.
Hän kertoo halunneensa luoda tilan, joka ei aseta tulijalle vaatimuksia. Yhdessä Ericin kanssa he halusivat tuoda yhteen ihmisiä, joiden ei tarvitse tehdä mitään. Eric inspiroituu heidän muutaman vuoden takaisista klubi-illoistaan Berliinissä: “Nämä tilat ovat vapaita oleskelulle, jossa saa olla juuri sellainen kuin on, useissa paikoissa juhlistaen erilaisuutta, nauttien toisten upeista lookeista ja energioista, sallien omalle kokeilunhaluisuudelleen tilaa, olla utelias. Tai vain tulla meditoimaan tanssilattialle tunneiksi ja tietäen, että sillekin on täysi rauha.”
Oleilun vapaus mahdollistaa Halizin aiemmin peräänkuuluttaman abstraktin ajattelun ja yhteisöllisyyden. Myös Ericille on tärkeää purkaa kaupallisten yökerhojen mainetta, jossa tilaa pidetään saalistus- tai näyttäytymispaikkana. “Oleskelu tarkoittaa minulle sitä, että toisen katse ei vaadi tai arvioi, vaan kertoo että “hei kaunis olento, ihanaa että vain olet”. Vastuu katseen ja oman energian vaikutuksesta yhteisen tilan luomiseen on oleellinen tiedostettava asia turvallisemman tilan luomisessa. Oleskelu on suoritusvapaa toiminta, jossa pysähtyminen, hiljentyminen, rauhoittuminen ja kiireettömyys vallitsevat, eikä siellä tarvitse stressata onko tarpeeksi ja riittävä, sillä jokainen automaattisesti on.”
”Toisaalta me lähdettiin ihan yksinkertaisesta asiasta liikkeelle, eli hauskanpidosta. Me ajateltiin että me halutaan pitää yks yö vaan tosi hauskana ja kerätään kokoon kaikki tyypit, joiden me tiedetään osaavan pitää tosi hauskaa. Se on tän yön filosofia”, Haliz kertoo.
Huomaan, ettei oleskelu ole olettamani tekemisen vastakohta. Päinvastoin, se mahdollistaa toisinajattelun. Kutsu yhteiseen oleskeluun on vastateko, joka kiepauttamalla oleskelukiellon päälaelleen ja kutsumalla oleskelemaan saa aivosolut liikkeelle. Jos tämän asian voi ajatella toisin, mitä kaikkea muutakin voisimme tehdä toisin, nurinkurin ja yhdessä, toisiimme tukeutuen?
Tekstin kirjoittaja Emma Kaskinen on Baltic Circlen viestinnän harjoittelija ja sukupuolentutkimuksen maisteriopiskelija Helsingin yliopistolla.