Vain ihminen osaa puhua ja vain ihmisellä on kieli. Näin on ihminen määritellyt. Sanomme, että eläimet ääntelevät, toimivat vaistojensa varassa, eikä niillä ole kulttuuria. Linnut laulavat, lehmät ammuvat, sudet ulvovat ja koirat haukkuvat.
Mutta onko tämä tarina totta vai puhuvatko eläimet? Voivatko eläimet osata jopa useampia kieliä? Ymmärtävätkö eläimet enemmän ihmisen viestintää kuin ihminen heitä?
Radioessee Eläinharha – Eläimet eivät puhu kuunnellaan yhteisessä kuunteluhetkessä Iiris-keskuksessa.
Eläinharha – Eläimet eivät puhu -radioesseessä kirjailija, suomalaisen eläinoikeusliikkeen perustaja Mia Takula ja äänisuunnittelija, muusikko Ellen Virman pohtivat muunlajisten suomalaisten puhetta. He myös yrittävät ylittää lajien välisen kommunikaation rajoja Virmanin eläimille säveltämän musiikin avulla. Miten Kookka-kurki ja Nunnu-härkä suhtautuvat juuri heille tehtyihin kappaleisiin?
Kuulemme myös ainutlaatuisia, Suomessa äänitettyjä tallenteita susiperheen keskusteluista. Lisäksi äänessä ovat kurjet, härät, monet linnut ja ihmiseläimet. Asiantuntijoiden avulla selviää miten ja mistä susi, kurki ja härkä puhuvat. Entä kun lintututkija Heidi Björklund matkii villilintuja, luulevatko he oikeasti keskustelevansa toisen linnun kanssa?
Teoksen lähteitä ovat olleet muun muassa: Kurkikuiskaaja, Riitta Saarinen; Kieli ja eläin, toimittaneet Rea Peltola, Anni Jääskeläinen ja Katariina Harjunpää; Esseitä eläimistä, Elisa Aaltola ja When animals speak, Eva Meijer. Lisäksi lähteinä on käytetty lukuisia tutkimuksia ja lehtiartikkeleita.
Ohjelmaa on äänitetty Hailuodossa, Salo-Raaseporin susireviirillä, Kirkkonummella, Helsingissä, Humppilassa ja Somerolla.
Ohjaus ja käsikirjoitus: Mia Takula ja Ellen Virman
Toimittaja: Mia Takula
Äänisuunnittelu ja sävellys: Ellen Virman
Susiäänitykset: Jarmo Markkanen
Lukija: Janne Sihvo
Vieraat: Raaseporin sudet, metsän linnut, Kookka ja muut kurjet, Nunnu ja muut naudat sekä vuohet, Jarmo Markkanen, Heidi Björklund, Jouko Alhainen ja Piia Anttonen.
Kuva: Kristina Oinonen
Eläintuotantoäänet on äänittänyt Oikeutta eläimille.
Tilaaja: Juha-Pekka Hotinen, Yle Radiogalleria
Kirjalainaukset: Laura Gustafsson, Anomalia; Elisa Aaltola, Esseitä eläimistä; Eeva Kilpi, Animalia.
Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Näkövammaisten Kulttuuripalvelun ja Näkövammaisten liiton kanssa.
Äänten piirtämiä -kuuntelutapahtuma on osa kansainvälistä Radio that Matters -hanketta, jonka ytimessä on esitystaide, radiofonia ja akustinen inklusiivisuus. Baltic Circlen, Short Theatre -festivaalin (IT), Festival Parallelen (FR), Errand Soundin (DE), Radio Papessen (IT) ja PAV:n (IT) yhteinen Luova Eurooppa -pilottihanke rakentuu yhteistyössä paikallisten radioiden, taiteilijoiden ja kulttuurin moninaisuutta edistävien järjestöjen välillä.