Mallika Taneja

Be Careful – Varuillaan olemisen vastuusta

Photo: internationales figuren.theater.festival – Simone Voggenreiter, 2025

”Ole varovainen!” Ohje voi olla huolenpitoa, kehotus tai määräys, riippuen antajastaan. Oli miten oli, varovaisuus ja omasta turvallisuudesta huolehtiminen ovat naisille opittua arkipäivää.

Be Careful on pureva satiiri, joka haastaa asetelman nurinkurisuuden ja koko turvallisuuden käsitteen. Teos kumpuaa raivosta naisiin kohdistuvaa väkivaltaa kohtaan. Se ottaa kantaa tuttuun ajatuskuvioon siitä, että nainen voisi välttää rikoksen uhriksi joutumisen pukeutumisellaan.

Mallika Taneja riisuu itsensä ja samalla kulttuurin, joka kätkeytyy tekopyhän moraalin taakse. Hänen komediennen elkein esittämänsä soolo on puheenvuoro, joka avaa ristiriitoja Intian paikalleen pysähtyneessä yhteiskunnallisessa kehityksessä.

Uhrien syyllistäminen ja naisiin kohdistuva väkivalta eivät kuitenkaan ole tiettyyn paikkaan, aikaan tai kulttuuriin liittyvä ongelma, vaan globaali epidemia. Vielä 12 vuotta ensi-illan jälkeenkin aihe on ajankohtainen. ”Ole varovainen” ja ”olla turvassa” ovat saaneet aina vain uusia merkityksiä. Sen vuoksi Tanejan esitys resonoi yleisöissä ympäri maailmaa.

Yhteistyössä Espoon Teatterin kanssa.


Mallika Taneja asuu ja työskentelee New Delhissä, Intiassa. Tanejan esityksissä, installaatioissa ja kuratoimissa töissä tarkastellaan sukupuolta, solidaarisuutta, nautintoa, lepoa ja muistamista. Häntä kiinnostavat erityisesti ensemble-työskentelyn poliittisen potentiaalin mahdollisuudet sekä laulujen rooli ihmisten, paikkojen ja esineiden jättämien jälkien keräämisessä.

Tanejan keskeisiä teoksia ja yhteistöitä ovat mm. Be Careful,  Allegedly, Rest of the Struggle, Zanana ka Zamana ja Sex Chat Room. Be Careful palkittiin ZKB Acknowledgment Prize -palkinnolla vuonna 2015, Allegedly puolestaan voitti ZKB Patronage Prize -palkinnon vuonna 2021 ja Do You Know This Song? voitti Mahindra Excellence in Theatre Award -palkinnon vuonna 2024.

Taneja käynnisti vuonna 2016 Women Walk at Midnight -projektin, jossa paikalliset naiset lähtevät öisille yhteiskävelyille omissa kaupungeissaan. Hän on siitä lähtien johtanut Delhin paikallista ryhmää. Tämän lisäksi Taneja on myös käynnistänyt useita yökävelyitä ja kehittänyt paikallisia kävelyryhmiä eri puolilla maailmaa.


Tuotanto ja tekstitykset: Drishti Chawla

Tämä teos luotiin alunperin osana Tadpole Repertoryn NDLS-esitystä

pe 21.11. 18.30 Osta lippu
la 22.11. 14.00 Osta lippu

Espoon teatteri
&Revontuli
Revontulentie 8A
02100 Espoo

Hinta: 21 / 27 €
Kesto: 45 min, ei väliaikaa
Kieli: englanti

Osallistujalle:

Esitys sisältää alastomuutta ja on suositeltu yli 18-vuotiaille katsojille. Katsojan harkintaa suositellaan. Puhelimet kerätään ennen esitystä ja palautetaan sen jälkeen. Suosittelemme tutustumaan esitykseen etukäteen.

 

Espoon teatteri &Revontuli on saavutettava. Lue lisää esityspaikan saavutettavuudesta täällä.