Meissä on kaipuu sanattomaan ja keholliseen, kyllästyminen välineelliseen, tarve ottaa käteen mieluummin multaa kuin teoriaa. Teoksen lähtökohtana on maa-aines, multa. Sen keskiössä ovat erilaiset elementit sellaisenaan: kehot, multa, valo ja ääni. Esitys on yleisön ympäröivä tapahtuma, joka koetaan ja jossa ollaan.
Samuli Laine työskentelee valo-, tila- ja videosuunnittelijana sekä toisinaan esiintyjänä nykytanssi- ja teatteriproduktioissa. Hän on myös luonut koti- ja ulkomailla esitetyn lyhytelokuvan (o). Laine on monitaiteisen W A U H A U S -kollektiivin jäsen.
Mitja Nylund on helsinkiläinen äänisuunnittelija ja musiikkituottaja, joka on valmistunut Taideyliopistosta teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2017. Nylund on opiskellut myös Tokion taideyliopistossa, Tokyo Geijutsu Daigakussa, ja työskennellyt Helsingin lisäksi Kööpenhaminassa ja Taiwanissa.
Olga Palo on feminististen kysymysten parissa työskentelevä taiteilija, joka toimii näyttämön ja kirjallisuuden konteksteissa. Palo kuuluu monitaiteiseen Helsingin Feministiseen Salaseuraan, jossa hän vaikuttaa lavalla ja sen takana. Hän on myös etsinyt aktiivisesti feministisiä taiteen tekemisen tapoja kirjoittamalla, järjestämällä tapahtumia ja opettamalla. Tällä hetkellä Paloa kiinnostavat lepääminen, utooppisuus ja vastarinnan estetiikat.
Osatuottajat: Baltic Circle, W A U H A U S
Tukijat: Taiteen edistämiskeskus, Otto A. Malmin lahjoitusrahasto
Toteutetaan osana Kehä IIII -hanketta, jota rahoittaa Suomen Kulttuurirahasto