Tuhannet ihmisruumiit jonossa kuorii esiin puunjuuret ja kivet, kaivaa syvenevää uraa maahan.
Oon ollut siellä maisemassa harrastamassa ulkoliikuntaa ja eksymässä ja ongelmiani välttelemässä ja syömässä eväitä.
Valtapuisto on radiofeature-teos, joka pohtii inhimillistä toimintaa ja haluja kansallispuistossa, tuhon ja suojelun kehässä.
Kansallispuistot ovat luonnonympäristöjä ja rakennettuja ympäristöjä. Ne ovat ruumiillisten kokemuksien, ympäristömuutoksen ja konfliktien tapahtumapaikkoja. Teos kuvaa puistoihin liittyviä fantasioita: kansallisia, ja luontoon sekä itseen ja omaan ruumiiseen liittyviä.
Puistossa liikkuva ihmisruumis on hankala, se kaatuu alamäessä ja tippuu suohon. Kuoro laulaa Finlandiaa Ylen ja Metsähallituksen tapahtumassa. Puistossa haluttaisiin tehdä koeporauksia. Puistoon syntyy uusi luonnontila.
Outo olo -taidetilassa kuunnellaan yhdessä radiofeature-teos Valtapuisto. Kuuntelutapahtuman yhteydessä Outo olossa on esillä myös installaatio.
Taiteilijat Elis Hannikainen ja Vappu Jalonen työskentelevät tekstilähtöisesti ja tekevät video- ja ääniteoksia sekä installaatioita. Työparin teoksia on esitetty museoissa, gallerioissa ja ulkoilualueella. Työpari käsittelee yhteisissä teoksissaan ruumiillisia arkisia kokemuksia, kuten sairauden kokemusta ja queeriyttä, tukemisen ja kannattelun tapoja, ja valtaan liittyviä kysymyksiä. Molemmat taiteilijat asuvat Helsingissä.
Teoksen äänisuunnittelun ja sävellyksen on tehnyt Eero Pulkkinen. Pulkkinen on äänitaiteilija ja säveltäjä, joka työskentelee myös kuvataiteen kentällä. Lähiaikoina Pulkkinen on erikoistunut paikkasidonnaisiin ääni-, teksti- ja tilateoksiin, konsertteihin sekä audiomuotoisiin teoskokonaisuuksiin.
Ylen tuottama radiofeature Valtapuisto on kuunneltavissa jaksomuodossa Yle Areenassa 12.11.2023 alkaen..
Työryhmä:
Käsikirjoitus ja ohjaus: Elis Hannikainen ja Vappu Jalonen
Äänisuunnittelu ja sävellys: Eero Pulkkinen
Lukija: Anna-Sofia Sysser
Kitara: Elias Lindblad
Dramaturginen kommentointi: Even Minn, Emil Santtu Uuttu
Sisällöllinen kommentointi: Freja Bäckman, Corinna Helenelund, Sisli Piisilä, Halla Savisaari
Tuotanto: Juha-Pekka Hotinen, Radiogalleria, Yle
Koneen Säätiö on tukenut taiteilijoiden työskentelyä.