Mallika Taneja

Women Walk at Midnight

A group of people walks ahead on a dimly lit road in the middle of the night.

Photo: Mallika Taneja

Women Walk at Midnight on Mallika Tanejan maailmanlaajuiseksi levinnyt taidealoite, jossa paikalliset naiset liittyvät öisille yhteiskävelyille omissa kaupungeissaan. Käytäntö sai alkunsa Delhissä vuonna 2016 ja on sittemmin levinnyt monille paikkakunnille ympäri maailmaa. Mallika Taneja kutsuu helsinkiläiset mukaan yhteiselle yökävelylle 22. marraskuuta, Baltic Circle 2025 -ohjelman puitteissa.

Vuodesta 2016 lähtien Women Walk at Midnight -projekti on kehittynyt ja kasvanut, harpannut askeleita eteenpäin, kaatunut naamalleen ja noussut jälleen pystyyn. Sinnikkäästi eri kaupunkikuviin ilmestynyt projekti on toisinaan epäonnistunut, silti useimmiten saavuttanut tavoitteensa. Vuosien varrella projektin ympärille on muodostunut väljä yhteisö kävelijöitä ja järjestäjiä, jotka kokoontuvat keskiöisin kävelyille ajattelemaan, tuntemaan ja hengittämään yhdessä.

Kävelemisen poliittinen ulottuvuus – sekä sen tarpeellisuus etenkin yöaikaan – sai alkunsa ja ammensi inspiraationsa keskusteluista, jotka käsittelivät naisten turvallisuutta ja vapauden puutetta Maya Krishna Raon teoksessa Walk. Teos syntyi vuoden 2012 Nirbhaya-joukkoraiskauksen ja -murhan herättämästä liikehdinnästä. Maya Raon sanoin: “olipa päivä, keskiyö tai aamukolme, minä aion [me aiomme] kävellä.”

Me kävelemme, koska voimme kävellä… samalla elää toivo, että askeleemme lopulta saattavat meidät hetkeen, jona jokainen nainen voi kävellä kadulla, ypöyksin, keskiyöllä. Kaikkialla.

Mallika Taneja asuu ja työskentelee New Delhissä, Intiassa. Tanejan esityksissä, installaatioissa ja kuratoimissa töissä tarkastellaan sukupuolta, solidaarisuutta, nautintoa, lepoa ja muistamista. Häntä kiinnostavat erityisesti ensemble-työskentelyn poliittisen potentiaalin mahdollisuudet sekä laulujen rooli ihmisten, paikkojen ja esineiden jättämien jälkien keräämisessä.

Tanejan keskeisiä teoksia ja yhteistöitä ovat mm. Be Careful,  Allegedly, Rest of the Struggle, Zanana ka Zamana ja Sex Chat Room. Be Careful palkittiin ZKB Acknowledgment Prize -palkinnolla vuonna 2015, Allegedly puolestaan voitti ZKB Patronage Prize -palkinnon vuonna 2021 ja Do You Know This Song? voitti Mahindra Excellence in Theatre Award -palkinnon vuonna 2024.

Taneja käynnisti vuonna 2016 Women Walk at Midnight -projektin, jossa paikalliset naiset lähtevät öisille yhteiskävelyille omissa kaupungeissaan. Hän on siitä lähtien johtanut Delhin paikallista ryhmää. Tämän lisäksi Taneja on myös käynnistänyt useita yökävelyitä ja kehittänyt paikallisia kävelyryhmiä eri puolilla maailmaa.

la 22.11. 23.00

Helsingin keskusta, kokoontumispaikka ilmoitetaan myöhemmin

Hinta: Vapaa pääsy
Kesto: 2h
Kieli: englanti

Osallistujalle:

Women Walk at Midnight on ulkona tapahtuva kävely Helsingin keskustassa. Pukeuduthan siis lämpimästi ja mukavasti.

 

Saavutettavuus
Kävelyn reitti julkistetaan pian.

 

Täytä alla oleva lomake osallistuaksesi. Lisää tietoa pian – pysythän kuulolla!

Rekisteröidy tästä